lauantai 10. maaliskuuta 2018

#306 Sen vaikean päätöksen tekeminen




Viimeisien kuukausien aikana tästä maailmasta on lähtenyt taivaslaitumille monta hevosta. Näiden hevosten elämää olen saanut seurata niin sosiaalisen median välityksellä kuin sitten ihan oikeassa elämässä. Jotenkin niin surullista, mutta kuitenkin oikeita päätöksiä nämä hevosten omistajat ovat tehneet.

Tähän postaukseen sain idean, kun seurasin kuinka Kaktun ja Futuran tarina oli päättymässä. Kaikki ihmiset eivät tainneet oikein tajuta, että miksi Futura pitäisi lopettaa. Ulkopuolisen on hankala sanoa asiaan mitään varsinkaan, jos heillä ei ole omaa kokemusta kyseisestä tilanteesta, joten silloin tulee ehkä sanottua ilkeästi varsinkin, kun on tärkeän eläimen pois menosta ja suru on läsnä. Ihmisten pitäisi miettiä mitä sanovat ja onko se oikein sanoa juuri siinä tilanteessa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä ymmärsi surun ja sanoivat aivan ihania sanoja ja ymmärsivät, miksi päätös on oikein.
Susannan hevosen Nuutin poismeno tuli taas niin yllätyksenä jouluna. Itsekin olin ihan, että mitä, kun näin Susannan snäpin asiasta. Myös muut ihmiset olivat yllättyneitä asiasta. Mitä nyt luin kommentteja, niin siellä oli paljon sydämiä ja osan ottoja. Noin pari viikkoa aiemmin Susanna kirjoitti postauksen toiveikkaana, positiivisin fiiliksin, mutta yhtäkkiä kaikki päättyikin.

Rasmuksen kohdalla lopettaminen oli varmasti ainoa oikea päätös, sillä siltä meni etusesta hankkarit ja sitten siinä oli murtuma ja olihan Rasmus jo noin 20 niin ehkä oli hyvä päästää irti. Pitkän elämän se sai elääkin ja sillä oli hyvä elämä omistajansa kanssa. Ja nyt sitten tutun hevonen pääsi taivaslaitumille. Sekin oli lähemmäksi 20 joten hyvän pitkän elämän sekin sai elää. Sillä oli jaloissa jo jotain ja nyt sillä oli pää turvonnut. Hevonen oli käytetty klinikalla, mutta se pahentui vain, niin omistaja päätti päästää ikiuneen. Minä en ehtinyt tämän papan selkään kertaakaan, mutta kyllä se oli kiva hevonen muuten. Vähän aikaa sitten selasin kanssa hippoksesta hevosten tietoa luin, että eräs ravihevonen oli lopetettu joulukuun puolessa välissä. Mitä nyt tämän tallin hevosten kanssa olin tekemisissä, niin tämä hevonen oli ihan minun lemppari. Se oli jotenkin vaan niin symppis. Sillä oli jo vuosi siten jaloissa, jotain ongelmaa, niin itse luulen että sen takia se on sitten nyt lopetettu. Kilpailtukaan sillä ei oltu enää vuoteen.

Itsellä on kokemusta vain koiran ja kissan lopetuksesta sekä pari kissaa meiltä on kadonnut ja tuskin ne ovat enää elossa. Ja sitten tärkeiden hevosten lopetuksesta, mutta ne eivät ole olleet omia, joten minulle tämä tilanne ei ole niin tuttu, mutta voin vain kuvitella sen tuskan ja surun, kun rakas hevonen lopetetaan ja varsinkin kun tavallaan on pakko jossain vaiheessa käydä asia läpi muiden ihmisten kanssa, kun on jakanut elämäänsä sosiaalisessa mediassa, niin ei sieltä voi noin vain kadota ja jättää suuria asioita kertomatta. Jokainen tietenkin päättää sen, että kertooko asiasta ennen tapahtumaa vai vasta myöhemmin. Jälkimmäinen on tietenkin ehkä se järkevin, mutta myös siinä vaiheessa voi tulla niitä ilkeitä kommentteja että "miksi teit niin kun eihän niin olisi tarvinnut tehdä."

 

Milloin on aika päästää irti?

Eläimillä on kykynsä antaa meidän kokea täysin pyyteetöntä rakkautta ja ne ovat usein apunamme, tukenamme ja oppaanamme. Fakta on kuitenkin, että eläinten elämä on paljon lyhyempi kuin ihmisillä ja jokaiselle meille eläinten omistajille tulee väistämättä vastaan myös se rakkaasta eläimestä luopumisen hetki. Kun on ottanut eläimen, niin siitä on sitten pidettävä vastuuta ja hyväksyttävä on myös se asia, että siitä on myös jossain vaiheessa luovuttava, että jossain vaiheessa on vain päästettävä irti ja päästettävä eläin ikiuneen. Ei pidä olla niin itsekäs että pitää eläimen elossa, vaikka sillä olisikin kipuja. On hyvä katsoa asiaa eläimen näkökulmasta ja tehdä asioita sen eläimen parhaaksi.

Mielestäni viimeistään siinä vaiheessa on pääsettävä irti, kun eläimestä itsestään huomaa, että se kärsii. Mutta milloin se aika on? Eläimet kun ovat hyviä peittämään sen kivun. Tottakai eläimestä täytyy pitää huolta, sairauksia tulee hoitaa ja lääkitä järkevissä määrin, mutta eläimen elämän pitkittäminen ei ole eläimelle tärkeää. Toivottua olisi tietenkin tehdä päätös jo aiemmin kuin vasta silloin, kun eläimen elämänilo jo hiipunut kokonaan. Jos eläin on sairas ja todennäköisyys sillä, että se koskaan paranee kokonaan, niin mielestäni jo siinä vaiheessa kannattaa miettiä, että onko järkevää pitää eläin elossa itsensä takia ja siinä toivossa, että se kokisikin parantumisen vai päästetäänkö eläin ikiuneen. 

 

Hevosen kohdalla, kun hevosella on krooninen vika, se laitetaan usein myyntiin. Jos omistaja ei halua jatkaa hevosen kuntouttamista, hevonen laitetaan usein myyntiin ja sille etsitään loppuelämän kotia, jossa sillä olisi hyvä olla. On myös niitä tapauksia, joissa hevonen ei olisi enää kuulunut myyntiin. Kaikki eivät ehkä näe sitä totuutta, ettei hevosesta ole enää mihinkään ja sen parhaaksi olisi päästää hevonen ikiuneen. Kun hevoselle etsitään loppuelämän kotia, mistä tietää, että on löytänyt sen oikean kodin? Kun eläin alkaa käyttäytyä huonosti ja se on kipeä, se laitetaan usein taas myyntiin ja tämä jatkuu niin kauan kunnes kohdalle sattuu se joka osaa tehdä oikein. Oli se sitten kuntoutus tai lopetuspäätös.

Myynti on ok niissä tapauksissa, kun hevosella on oikeasti hyvä ennuste ja se voisi elää vaivansa kanssa normaalia elämää tai se voisi parantua siitä kokonaan. Mutta kun hevosessa on jo vähän enemmän vaivoja toipuminen olisi epävarmaa, olisi ehkä parasta miettiä asiaa eläimen kannalta ja tehdä se vaikea mutta varmasi oikea päätös eikä laittaa hevosta kiertoon.

 

Eläimet antavat meille kuitenkin niin paljon ja elävät meidän armoillamme ja niin mielestäni olemme sen velkaa, että niiden elämä on loppuun asti hyvä, ilman kärsimystä. Mielestäni hyvä aika päästää irti on viimeistään silloin, kun eläimen elämänlaatu ei ole enää hyvää. Kun eläin ei pysty enää elämään lajinmukaista elämää, niin onko oikein pitää eläin hengissä ja antaa sen käsiä? Mielestäni ei ja varmasti moni muukin on samaa mieltä. Kun niillä on kipuja tai jos ne ovat parantumattomasti sairaita ja menevät huonoon kuntoon, tai jos ne vaatisivat vaativaa operaatiota vain koska ne saisivat pidemmän elämän. Tuossa tilanteessa kannattaa miettiä onko se oikein sitä rakasta eläintä kohtaan ja onko valmis kustantamaan kaiken, vaikka ei olisi 100% varmaa edes tulisiko operaatio onnistumaan ja tulisiko eläin parastumaan siitä kunnolla.

Jokainen omistaja varmasti tietää itse, milloin on päästettävä irti. Jotkut omistajat ehkä voivat ajatella, että kyllä se sitten itse nukkuu pois jossain vaiheessa, mutta tosiasia on, että näin käy todella harvoin. Näin voi kyllä käydä, mutta harvoin se tapahtuu rauhassa ja ilman suurempaa kärsimystä. Kenenkään elämä täällä maan päällä ei ole ikuista ja jokainen meistä kuolee jossain vaiheessa. Lemmikin kohdalla se on yleensä ihmisen päätös, milloin on aika. Vaikka kuinka rakastaisit sitä eläintä, niin ei ole sille hyväksi, että se joutuu kärsimään. Rakkautta se vasta onkin, kun osaa päästää irti ajoissa. Tottakai rakkaasta lemmikistä luopuminen on vaikeaa ja lopetuspäätökseen liittyy todella paljon tunteita. Rakkaan eläimen tilaa voi olla hankala arvioida totuudenmukaisesti ja ihmisillä on yleensä sisäinen tarve nähdä tilanne positiivisemmassa valossa kuin se todellisuudessa onkaan. Siksi voi olla hyvä kysyä ulkopuolisen mielipidettä tilanteeseen ja luottaa siihen arvioon. Lopetuspäätöksen tekeminen voi tuntua hyvin raskaalta, mutta se suru ja tuska helpottaa usein, kun tilanne on ohi. Tunteet toki tulee voimakkaina esille, mutta se vain auttaa käsittelemää asiaa. Eläimen kuolema herättää voimakkaita tunteita, ihan samalla tavoin kuin läheisen ihmisen kuolema, tai muu suuri tragedia elämässä. Suru on surua, siihen ei ole mitään oikeaa tai väärää muotoa, ja monesti se helpottaa yllättävänkin nopeasti, jos sille antaa luvan tulla.

Eläimet ovat viisaita ja olisi hyvä muistaa surun hetkellä eläimen viisaus ja se, kuinka he suhtautuvat elämään. Eläimet muistavat kokemuksia menneisyydestä ja osaavat myös tavallaan ajatella tulevaa, mutta ne elävät täysin tässä hetkessä, ne eivät murehdi menneisyyttä eivätkä tulevaa. Ne eivät osaa kaivata elämättä jäänyttä elämää, ja surra sitä, kuinka he olisivat voineet elää eritavalla tai pidempään. Ihmiset ajattelevat näin, mutta eläimet eivät. Omia eläinystäviäni muistelen nykyisin murheen sijasta lämmöllä ja kiitollisuudella, vaikka ikävä on edelleen, mutta asian kanssa on oppinut elämään. Elämän jatkuu aina! Luopuminen on voinut, sillä hetkellä tuntua raskaalta, mutta hyväksyn sen asia, että jokainen on ollut täällä omaa tarkoituksensa ja kun aika tulee, on vain uskallettava päästää irti.


Tästä tuli varmasti hyvin sekava postaus, kun en jotenkin saanut tuotettua kunnollisia lauseita oikein. Toivottavasti tästä kuitenkin oli jotain tolkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti